Project Description

Exlight arvostaa Tepcompin laatua ja toimitusvarmuutta

Markkinoiden laajimman valikoiman turvavalaistusjärjestelmiä sekä opaste- ja turvavalaisimia valmistava Exilight on tehnyt jo viidentoista vuoden ajan yhteistyötä Tepcompin kanssa.

“Turvavalaistuksen merkitys korostuu tulevaisuudessa yhä enemmän. Tämä asettaa samalla entistä korkeammat laatuvaatimukset tuotteillemme ja kumppanien toiminnalle”, korostaa Exilightin toimitusjohtaja Teppo Haikonen.

Exilight haluaa olla suunnannäyttäjä alan kehityksessä ja sen tuotteet edustavat aina alan viimeisintä ja parasta teknologiaa. Esimerkiksi EXIoT-langaton turvavalaistusjärjstelmä tarjoaa mahdollisuuden siirtyä valaistusratkaisuissa aivan uudenlaiseen digitaaliseen aikaan.

“Voimme luottaa Tepcompin ammattilaisten osaamiseen nopeasti kehittyvällä alalla.  Heidän tuotekehitystiimillä on paljon innovatiivisia ideoita ja saamme tarvittaessa myös teknistä tukea.”

Vuonna 2003 perustettu Exilight on ollut Tepcompin asiakas alusta saakka ja yhteistyö on vain tiivistynyt Exilightin toiminnan kehittyessä. Tepcomp toimii pääosin Exilightin elektroniikan sopimusvalmistajana.

Haikonen painottaa yhteistyössä laadun lisäksi toimitusvarmuutta ja joustavuutta. Ne nousevat keskeisiksi kulmakiviksi, kun kumppanuuden toimivuutta mitataan käytännössä.

“Tepcompin henkilöstö ymmärtää hyvin meidän toiminnan ja osaa reagoida nopeasti meidän tarpeisiimme.”

Exilightin ratkaisuja käytetään muun muassa kauppakeskuksissa, sairaaloissa, kouluissa, virastotaloissa ja muissa julkisissa tiloissa.

Ota yhteyttä

YHTEYSHENKILÖ

Pekka Leppälä, Toimitusjohtaja
+358 40 722 2485
+358 2 275 8300
pekka.leppala@tepcomp.fi

ASIAKAS

Exlight